Viimeisimmät artikkelit
Vapaita paikkoja eläin- ja luontoavusteiseen kuntoutukseen
Eläin- ja luontoavusteisessa kuntoutuksessa on tällä hetkellä muutama vapaa asiakaspaikka lapsille ja nuorille. Kuntoutus tarjoaa yksilöllistä tukea kehityksen, kasvun ja mielen hyvinvoinnin haasteisiin eläinten ja luonnon avulla.
Vapaana olevat ajat:
- torstaisin klo 13.00
- parittomien viikkojen maanantaisin klo 15.00
- parittomien viikkojen torstaisin klo 15.00
Kuntoutustoiminta suunnitellaan aina yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Työskentelyssä hyödynnetään asiakkaalle mielekästä, toiminnallista tekemistä eläinten ja luonnon parissa.
Kuntoutusta eläinten ja luonnon avulla
Eläinavusteisesta kuntoutuksesta on ollut apua jo monelle lapselle ja nuorelle erilaisissa kehityksen, kasvun ja hyvinvoinnin haasteissa. Eläinten ja luonnon parissa tapahtuva työskentely on toiminnallista ja usein luonteva tapa lähestyä myös sellaisia asioita, joista voi olla muuten vaikea puhua.
Eläimet voivat kuntoutuksessa esimerkiksi antaa turvaa, lievittää jännitystä, kannustaa toimintaan sekä tarjota uusia näkökulmia ja oppimiskokemuksia. Eläin ottaa ihmisen vastaan sellaisena kuin hän on, mutta toimii samalla aidosti vuorovaikutuksessa ja antaa omalla tavallaan palautetta siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.
Eläinten kanssa toimiminen voi auttaa tunnistamaan omia tunteita ja reaktioita, harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja sekä löytämään uusia tapoja toimia haastavissa tilanteissa. Jokaiselle asiakkaalle muodostuu kuntoutuksessa omanlainen polku, jossa eteneminen tapahtuu yksilöllisin askelin kohti yhdessä asetettuja tavoitteita.
Eläinavusteisessa työskentelyssä eläinten hyvinvointi on aina tärkeässä roolissa. Työskentelyyn valitaan tilanteeseen parhaiten soveltuva eläin sekä myös eläinten levon ja hyvinvoinnin tarpeet huomioidaan.
Työpareina toimivat Elli-hevonen, Reetu-poni, Jussi-pupu ja Hippu-koira. Kaikki ovat tottuneita ja osaavia eläinavusteisen toiminnan kavereita. Hippu-koira on lisäksi suorittanut hyväksytysti Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry soveltuvuustestin työskentelyyn lasten ja nuorten kanssa.
Kiinnostuitko eläin- ja luontoavusteisesta kuntoutuksesta? Varaa aika maksuttomaan tutustumiskäyntiin ja tule tutustumaan toimintaan.